Ovin Oy on alunperin hailuotolainen yritys joka on perustettu vuonna 1988. Tuotantotilat ovat olleet vuoden 2001 alusta lähtien Oulunsalossa.
Vuoden 2009 heinäkuussa tuotanto ja hallinto on muuttanut liiketoimintakaupan myötä Kemijärvelle suurempiin nykyaikaisiin puusepänteollisuuden tiloihin. Nykyiset omistajat, toisen polven puualan yrittäjät Juha ja Jouni Peltoniemi ostivat liiketoiminnan Ari Kurikalta 2009 keväällä. Ari jatkaa yhtiössä myyntitehtävissä.
Yrityksessämme työskentelee kahdeksan osaavaa ammattilaista.
Valmistamme kalusteovia ja kalustetasoja alihankintana puusepänteollisuudelle. Päätuotteemme ovat puureunainen laminaattiovi. Asiakkaamme ovat keittiö- ja erikoiskalusteiden valmistajia. Koska olemme erikoistuneet kapealle tuotesektorille, voimme palvella asiakkaitamme tehokkaasti ja joustavasti nykyaikaista konekantaamme hyödyntäen. Koneistamme mainittakoon sisäänsyöttävä 3,5 m pitkä puristin ja CNC-jyrsin.
Yrityksemme tehtävänä on tarjota laadukkaita sekä kilpailukykyisiä tuotteita ja toimituksia alihankintana puusepänteollisuuden yrityksille. Asiakkaamme voivat hyödyntää niitä edelleen omassa mallistossaan tarjotessaan asiakkailleen korkeatasoisia tuotteita.




